Seuraavat esiintymiset
Siirtymä ambient-festival 2026 Tampereella
Lauantaina 5. syyskuuta 2026 klo 16–22
Suhina Kollektiivi esittää Siirtymä-festivaaleilla kaksi improvisoitua elektroakustista äänimaisemateosta Hatanpään rannassa.
klo 20–21 Suhina Kollektiivi: Laskevan auringon halo
Suhina Kollektiivin illan ensimmäinen improvisoitu elektroakustinen äänimaisemateos esitetään neljällä kaiuttimella, jolloin sekä soittajat että yleisö ovat saman äänikentän keskellä. Teos antaa mahdollisuuden liikkua ja tutkia sijainnin mukaan muuttuvaa äänikentän sointia tai katsoa auringonlaskua elävän ääniraidan säestämänä.
Soitinvalikoimassa kuullaan mm. puhallinsoittimia, kielisoittimia, ja syntetisaattoreita. Instrumenttien runsas efektointi on olennainen osa Suhina Kollektiivin sointia.
klo 21–22 Suhina Kollektiivi: Jossain on ääni joka ei sammu
Suhina Kollektiivin illan toinen improvisoitu elektroakustinen äänimaisemateos on kokeellinen tutkielma muusikoiden ja elektroniikan symbioosista. Musiikillisia rajoja ei ole ja matkalla kohti pimeyttä vain ääni ratkaisee. Äänimaisemateos esitetään neljällä kaiuttimella, jolloin sekä soittajat että yleisö ovat saman äänikentän keskellä. Teos antaa mahdollisuuden liikkua ja tutkia sijainnin mukaan muuttuvaa äänikentän sointia tai kokea hämärtyvän ympäristön tunnelmaa.
Esiintymispaikka molemmissa Hatanpään ranta, katso tarkemmin Siirtymä-festivaalin infokartasta.
Tervetuloa!
Kaikille avoin ja maksuton Siirtymä-festivaali kutsuu kulkemaan Tampereen Eteläpuistosta Hatanpään arboretumin kautta Rantaperkiöön ambient-musiikin ja monimuotoisen taiteen johdattamana
Suhina Kollektiivin esitykset ovat osa Siirtymä-festivaalia.
Vuonna 2018 perustetun Suhina Kollektiivin esityksiä on aiemmin kuultu mm. Sara Hildénin taidemuseossa, Kulttuuritalo Laikussa, Virtain kirkossa ja Galleria Himmelblaussa.
Siirtymä ambient festival 2026
TAMPERE 5.9.2026 16 – 22
Kaikille avoin ja maksuton Siirtymä-festivaali kutsuu kulkemaan Tampereen Eteläpuistosta Hatanpään arboretumin kautta Rantaperkiöön ambient-musiikin ja monimuotoisen taiteen johdattamana – omaan tahtiin ja ilman suorituspaineita.
Siirtymä on ambient-musiikkiin ja tilalliseen kokemukseen nojaava tapahtuma, jonka lähtökohtana ei ole perinteinen keikkamuoto vaan ympäristön ja tunnelman markkeeraaminen äänen avulla. Ambient-musiikki toimii tapahtumassa osana paikkaa, ei sen päälle asetettuna ohjelmana. Tämän vuoksi tapahtuman aikataulut ja esiintymiset ovat tietoisesti päällekkäisiä ja lomittaisia.
Siirtymä ei pyri kattavuuteen vaan merkityksellisyyteen. Se kutsuu hidastamaan, harhailemaan ja hyväksymään sen, että juuri se mitä tapahtuu tässä hetkessä ja tässä paikassa, on riittävää.
Menneet esiintymiset:
Suhina Kollektiivin improvisoitu äänimaisema Kompakti-festivaalilla Tampereella 28.2.2026
Suhina Kollektiivin Puutarhajamit Kulturhus Björkbodassa (KUBU), Kemiönsaarella 6.7.2025
Suhina Kollektiivin esitys Synth Camp 2025 -tapahtumassa 14.6.2025
Äänimaisemaesitys Polku-installaation keskellä 12.1.2025
Uudenvuodenaaton esitys Virtain kirkossa 31.12.2024
Suhina Kollektiivin Puistojamit Hiedanrannassa 15.8.2024
Esiintyminen Museokeskus Vapriikissa (yksityistilaisuus) 1.2.2024
Suhina Kollektiivi luo äänimaailmaesityksiä Nummela Art Night -festivaalilla Vihdissä 7.10.2023
Suhina Kollektiivin Äänimaisemakonsertti Ikaalisissa 3.10.2023
Suhina Kollektiivin äänitaide-esityksiä Juhlaratikassa Tampereen Ratikkajuhlassa 6.8.2023
Turkka ja Mari esiintyvät Sara Hildénin taidemuseossa 7.5.2023
Runollinen äänimatka Pääkirjasto Metsossa 30.11.2022
Viikinsaaren Venetsialaisilla äänimaailmoja luomassa Suhina Kollektiivi 27.8.2022
Suhina Kollektiivin Rantajamit Tapahtumien yössä 2022 ja 2021
Suhina Kollektiivi esiintyy Puistokonsertissa Laikunlavalla kesällä 2022 ja 2021
