Suhina Kollektiivi

Ääniteoksia ja improvisointia

Suhina Kollektiivi on tamperelainen kokeilevia ääniteoksia toteuttava ryhmä.

Luomme erilaisilla elektronisilla ja akustisilla äänilähteillä tunnelmia herkän maalailevasta ilmaisusta voimalliseen kakofoniaan, esityksen teemasta ja paikasta riippuen. Perinteinen lava-asetelma pyritään rikkomaan, tuoden esiintyjät yleisön sekaan.

Improvisaation lisäksi esitystemme kulmakiviä ovat visuaalisuus, mahdollisuuksien mukaan monikanavainen äänimaisema, ja saumaton sopeutuminen kulloiseenkin esiintymistilaan.

Videolla katkelmia Ajasta ikuisuuteen –ääniteoksen (2020) esityksestä

Suhina Kollektiivin muusikoiden laaja kokemus erilaisista luovista projekteista mahdollistaa ammattitaidolla toteutetut tuotannot.

Tampereella Suhina Kollektiivi on tehnyt esityksiä muun muassa Sara Hildénin taidemuseossa, Pääkirjasto Metsossa, Museokeskus Vapriikissa, Tampereen ratikassa, Rauhaniemen kansankylpylän kallioilla osana Tapahtumien yön ohjelmaa, Viikinsaaressa, sekä Laikunlavalla Puistokonsertit-sarjassa. Näiden lisäksi Kollektiivi on esittänyt myös Kulttuuritalo Laikun salissa kolme äänimaisemateosta, joista viimeisin, Ajasta ikuisuuteen -esitys, toi yhteen kymmenen muusikkoa.

» Tutustu tarkemmin Suhina Kollektiiviin ja tekemiimme tuotantoihin.

» Valaisevia esimerkkejä tekemistämme esityksistä löytyy videomuodossa.

» Tarkista seuraavat esiintymiset

Yhteystiedot

Sähköposti: info@suhinakollektiivi.fi

Puh: +358 40 521 9482‬ (Turkka Vuorinen)

» Löydät meidät myös Pirkanmaan Kulttuuripankista